Browsing Category

ELÄMÄÄ KOHTAAMISIA

ELÄMÄÄ KOHTAAMISIA

Bray – rantakiviä ihailemassa lyhyen junamatkan päässä Dublinista

26/04/2015

Väärä numero

Rantakahvilassa vanhemmat herrat vaihtavat kuulumisia ja rupattelevat ajankohtaisista aiheista: jalkapallosta ja Englannin pääministerin edesottamuksista. Hay-a lads! -kuuluu, kun pöytäseuraan liittyy lisää ei niin nuoria miehiä. Yhdellä herroista soi puhelin. Rupattelee pidemmän aikaa sitä sun tätä ja puhelun jälkeen toteaa toisille: ” Oh, that was a wrong number.”

Irlantilaisten vahvuus on hyväntuulisuus ja sarkastininen huumorintaju. Itselle uskalletaan nauraa ja kaverista heitetään vitsiä ilkikurisen hyväntahtoisesti. Kulttuuriin kuuluu säännölliset tapaamiset ja kuulumisien vaihtaminen.

Kysäisen herroilta mikä on parasta Bray:ssä. The Head, kuuluu varma vastaus.

Paikallinen Hanko

Bray – rauhallinen merenrantakaupunki on Irlannissa yksi lempipaikoistani. Vain kahdenkymmenen kilometrin päässä Dublinin eteläpuolella sijaitsevaan Bray:hin pääset kätevästi paikallisjunalla ( DART). Junamatkalla kannattaa istuutua merenpuoleiselle sivulle ja katsella maisemia. Vähään aikaan ei tapahdu mitään, mutta lopulta maisema seuraa rantaviivaa. Bray on kuin paikallinen Hanko – Dublinin vilske  on kaukana ja tyyneys ottaa haltuun koko kehon. Täällä tuntuu kuin palaisi ajassa taaksepäin. Yli kilometrin pituisella rantabulevardilla viihtyvät niin lenkkeilijät, koiranulkoiluttajat ja lapsiperheet, puhumattakaan meistä merituulen hengittäjistä.

Brayn alueella asuu nykyisin reilut 30 000 ihmistä. Täällä kuulemma vierailivat jo roomalaiset ja James Joycekin asusteli lapsuudessaan vuodesta 1887 vuoteen 1889.  Bray on osa County Wicklow:ta ja monesti Bray:tä kuvaillaankin portiksi Irlannin puutarhaan. Viereiseen Glendaloughiin on haudattu Irlannin heimopäällikköjä. Läheisen Wicklow:n upeissa maisemissa on kuvattu monia tunnettuja elokuvia, mm. Braveheart. Turhaan ei Irlannin filmiteollisuudesta käytetä nimeä Paddywood.

Vuonna 1834 rautatie valmistui Dublinista Bray:hin ja monet keskiluokkaiset muuttivat tähän Wicklow:n kunnan pieneen kaupunkiin.

Rantakivet ja The Head

Golfvirran ja suolaveden kauniisti muovaamia rantakiviä voisi tuijotella loputtomiin.  Meriveden kosteus tarttuu hiuksiin –  tuuli koskettaa kasvoja ja muistuttaa elämästä.

Pitkän kivien koristaman rannan päässä sijaitsee herrojen mainitsema The Head; vuoren kukkula joka korkeimmalta kohdaltaan on 241 metrin päässä meren pinnasta. Täällä sijaitsee suosittu kävelyreitti – Cliff walk,  mikä on pituudeltaan n. 7 kilometriä ja kestää vaeltajasta riippuen noin kaksi tuntia. Kulkureitin varrella saattaaa merestä bongata pyöriäisiä tai delfiinejä.

Bye Marion

Lähtiessään kahvilassa herrat huikkaavat vuoronperään kahvilanpitäjälle: ”Bye Marion.” Kahvilanpitäjä vastaa jokaiselle erikseen: ” Bye George.”… ” Bye Liam. ”  Asiakkaiden nimet on kirjoitettu omistajan mieleen – ei paperimukiin. I luv it.

 

Jos elämä tuntuu tylsältä ja merituuli on unohtunut – matkusta Irlantiin.

 

 

Rantakivet_Bray_retki_Dublinista_hyvaamatkaa_blog

 

Dublinista lyhyen junamatkan päässä sijaitsee rauhallinen Bray.

 

Brayssa voi aikaansa kuluttaa vaikka rantakiviä tuijottelemalla.

 

Bray_rantabulevardi_Dublin_hyvaamatkaa_blog

 

Aamulatte, sandwich sipseineen ja Irish times.

Aamulatte, sandwich sipseineen ja Irish times.

 

The Head Bray

The Head

Hyödyllisiä linkkejä:

www.bray.ie

www.visitwicklow.ie

www.bray.ie/cliff-walk-bray

www.thecliffwalk.ie/thewalk.php

ASIAA, ELÄMÄÄ KOHTAAMISIA

Goasta historialliseen Hampiin

31/03/2015
retki Goasta

Vuorotteluvapaalla Intiassa matkailevan Aulin matkakertomusta Goasta Unescon perintökohteeseen Hampiin. Kuvassa Virupaksha Temple.
Photo by Pekka
Montin

Hampin historiaa

ELÄMÄÄ KOHTAAMISIA, VINKKEJÄ

Goasta Gokarnaan

15/03/2015

Vuorotteluvapaata Intiassa viettävän Aulin matkakertomusta:

Gokarna

Saligaon kortteerimme yläkerran naapurit vinkkasivat mielenkiintoisesta retkikohteesta, Gokarnasta. He menivät sinne ensimmäisen kerran pariksi päiväksi, mutta viipyivätkin kuukauden.

Hindujen pyhä kaupunki Gokarna sijaitsee Karnatakan osavaltiossa, Goan eteläpuolella. Junamatkan pituus on 133 km, mutta intialaiseen tyyliin matkaan saa kulumaan paikallisjunalla 2, 5 h ja pikajunalla 1, 5 h. Valitsimme viimeksi mainitun.

Rouvat junassa

Lähdimme matkaan 15.2.  Junan aikataulunmukainen lähtöaika Goan Margaosta oli 13:20. Se saapui laiturille klo 13:40, mutta pääsi matkaan vasta 40 minuuttia myöhemmin. Viivyttelyn syytä ei kerrottu. Kukaan ei odotteluun hermostunut, koska se lienee enemmän sääntö kuin poikkeus. Ostimme ”paarialuokan” liput, joilla ei ole paikanvarausoikeutta, joten oli istuttava sinne, mistä tilaa löytyi. Juna oli täynnä. Kahdelle saimme istumapaikat, mutta toiset kaksi jäivät seisomaan.

Samassa vaunussa oli kymmenkunta kovaäänisesti kälättävää, sareihin pukeutunutta rouvaa. Joku heistä piipahti junan lähtöä odotellessa hetkeksi ulos ja tuli pian takaisin sisään kovasti noituen. Muut rouvat hyppäsivät pystyyn, kiskoivat laukkunsa matkatavarahyllyistä ja ryntäsivät entistä kovaäänisemmin kälättäen ulos. Jopa tuli tilaa istua! Vajaan kymmenen minuutin kuluttua rouvat tulivat takaisin vaunuun, työnsivät nyssäkkänsä takaisin hyllyihin, ja istuivat, minne vielä mahtuivat. Kälätyksen kera. Tämä näytelmä toistui vielä kaksi kertaa. Heillä oli ilmeisesti pientä epätietoisuutta siitä, pysähtyykö juna heidän asemallaan. Kolmannen kerran sisään tultuaan he ilmeisesti päättivät, että kyllä pysähtyy.

”Paarialuokan” lippu pikajunaan maksoi 60 rupiaa eli noin 85 senttiä. Siihen hintaan sai istua, jos oli onnekas, 90 asteen kulmassa, kevyesti pehmustetulla, keinonahkaisella penkillä. Yläpuolella, matkatavarahyllyssä, nukkui joku laukkujen seassa. Ihmisiä istui penkkien lisäksi myös lattialla. Vaunussa oli kalterein verhotut, lasittomat ikkunat. Katossa oli useita tuulettimia. Ilma kiersi hyvin, kun juna oli liikkeessä. Tosin Gokarnaan mennessä matkalle osui kuusi pitkää tunnelia, joissa desibelit olivat korvia huumaavat, ja happi meinasi loppua, kun dieselveturin pakokaasut syrjäyttivät raikkaan ilman.

Hindujen pyhä kaupunki

Koska Gokarna on hindujen pyhä kaupunki, yritimme etukäteen selvittää, ettei vierailun ajankohtaan osu mitään juhlapäivää. Hindukalenterin mukaan 17.2 olisi Maha Shivaratri, mutta koska se oli meidän paluupäivämme, ei pitäisi olla ongelmia. Vuokraisäntämme ei katolisena osannut vastata kyselyymme, mutta viereisen talotyömaan hindulainen muurari sanoi, ettei kyseessä ole mikään iso juhla. Tämä selvä.

Yläkerran naapurimme sanoivat, etteivät olleet koskaan nähneet Gokarnassa niin paljon väkeä kuin nyt. Ison Mahabaleshwarin temppelin ympäristö oli suljettu autoliikenteeltä. Väkeä vaelsi kapeilla kaduilla kuin sopuleita. Temppelin vieressä seisoi kaksi valtavaa, puista kärryä, isompi dodda ratha ja pienempi sanna ratha, joita koottiin tulevaa kulkuetta varten. Dodda ratha on korkea häkkyrä, jolla kuljetettaisiin Lord Mahabaleshwaran patsasta 17.2. läpi kaupungin. Pyörien halkaisija on reppaat 2,5 metriä. Kärryä vedetään reidenpaksuisilla köysillä, ja vetämään tarvitaan sata miestä. Kärry on yli 20 metriä korkea ja koristeltu tuhansilla nauhoilla, joita miehet henkensä uhalla kiinnittelivät. Maha Shivaratriin tulee vuosittain noin 20 000 pyhiinvaeltajaa.

Kulkuepäivää edelsi useamman päivän kestävä valmistautuminen ja loputon rukoilu. Majapaikkamme sijaitsi kolmen metrin päässä Mahabaleshwarin temppelistä, joten saimme osallistua menoihin enemmän kuin riittävästi. Temppelistä kuului symbaalien kilkatusta, kalkatusta, rumpujen pärinää ja rumaäänisen torven törinää aamuvarhaisesta yömyöhään. Soitossa ei tuntunut olevan erityistä järkeä tai edes melodiaa, mutta desibelejä oli senkin edestä. Korvatulpista ei ollut yöllä hyötyä. Katselin parvekkeelta, kuinka pyhiinvaeltajia valui jatkuvana virtana temppeleihin, joita oli lähistöllä useita. Miehet ja pojat olivat paljain jaloin ja pukeutuneina pelkkään lannevaatteeseen, naisilla oli päällään koristeelliset sarit. Temppeleihin oli pitkät jonot, ja monet tulivat jonottamaan jo tunteja aikaisemmin.

Kaikenlaisia pyhiä miehiä tuli kaupunkiin Maha Shivaratria varten. Näimme ensimmäisenä iltana yhden juhlallisen saapumisen. Kaksi miestä istui telineellä aisojen varaan nostetun lasikopin edessä. Lasikopissa oli patsas, vilkkuvaloja ja erilaisia koristeita. Koppia kannettiin miesvoimin, ja vierellä kuljetettiin toisia aisoja, joihin oli kiinnitetty soihtuja. Kulkueen edessä käveli temppelistäkin kuultu kilkatus-kalkatus-päristys-törinäorkesteri sekä muuta saattoväkeä. Kulkue eteni muutaman metrin kerrallaan, kunnes pidettiin tuumaustauko, jonka aikana sivustaseuraajat saivat osoittaa kunnioitustaan pyhille miehille. Emme jääneet katsomaan, minne kulkue päätyi, mutta oletettavasti temppeliin.

Hindutemppeliin päästetään vain hinduja, mutta pääsimme kuitenkin Mahabaleshwarin sisäpihalle asti. Sisäpiha kiertää varsinaista temppeliä ja sen varrella on muutama pyhä paikka, joissa hindut käyvät lausumassa rukouksensa. Sisäpihalla, lähellä sisääntuloporttia sijaitsee pienehkö aitaus, jossa pidetään ilmeisen pyhiä härkiä, lehmiä ja vasikoita. Isoin, valkoinen härkä oli liki tonnin painoinen, sillä oli valtava niskakyhmy ja lempeät silmät. Otus katseli rauhallisesti ympärilleen ja jauhoi heinänkorsia, piittaamatta ympärillään käynnissä olevasta juhlahumusta.

Rantamaja vai hotelli?

Joku sanoi, että Gokarna on kuin Goa 40 vuotta sitten. Voin kuvitella, että tämä pitää paikkansa. Turisteja oli jonkin verran, suurin osa ilmeisen valaistuneita, habituksesta päätellen. Kaupungin ranta oli kansoitettu, koska osa pyhiinvaeltajista nukkui siellä. Katujen varsille oli tuotu hetekoita ja muita nukkuma-alustoja, joilla väsyneet pyhiinvaeltajat saivat levähtää. Kerjäläisiä oli melko paljon, ilmeisesti festivaalin johdosta. Pyhiinvaeltajat antoivat heille riisiä ja muuta ruokaa sekä tietysti rahaa.

Gokarnassa on pari upeaa rantaa, joita en tyylilleni uskollisena käynyt katsomassa. Rantamajoissa voi yöpyä 100 rupialla (1,4 euroa) per yö. Tällainen keski-ikäinen turisti hakeutui kuitenkin hotelliin, jossa perustasoinen kahden hengen huone (oma wc ja suihku) maksoi 700 rupiaa eli vähän alle kymmenen euroa. Gokarnassa oli kuumempi ja hieman kosteampi ilma kuin Goassa, vaikka välimatkaa ei ollut edes kahtasataa kilometriä. Se, että hotellissamme sai lämmintä vettä vain aamulla klo 6.30-7.30 ei häirinnyt, koska viileä suihku tuli aina tarpeeseen.

Gokarna vaikutti mielenkiintoiselta paikalta. Hindulaisuuden vahva läsnäolo leimasi pyhän kaupungin elämää kaikilta osin. Kadut olivat kapeita, talot pieniä ja ihmiset hyväntahtoisia. Ilman Maha Shivaratrin mukanaan tuomaa markkinahumua ja väenpaljoutta olisin voinut jäädä useammaksikin päiväksi tutkimaan Gokarnan elämänmenoa. Nyt olin vain tyytyväinen, kun pääsin pois siitä sirkuksesta.

Onneksi vatsatauti iski vasta yöllä, kotona Saligaossa.

 

 

 

Paarialuokassa matkalla Gokarnaan

Paarialuokassa matkalla Gokarnaan

 

Gokarna

Gokarna

Pyhiinvaeltajat matkalla temppeliin

Pyhiinvaeltajat matkalla temppeliin

Dodda rathan koristelua

Dodda rathan koristelua

Pyykkipäivä Gokarnassa

Pyykkipäivä Gokarnassa

Makeat unet

Makeat unet

Viilentymässä rannalla

Viilentymässä rannalla

Nojatuolimatkalle Intiaan pääset Hercule Poirotin manttelinperijän Vish Purin  mukana nykypäivän Intiaan. Kirjoittaja Tarquin Hall.

Nojatuolimatkalle Intiaan pääset Hercule Poirotin manttelinperijän Vish Purin mukana nykypäivän Intiaan. Kirjoittaja Tarquin Hall.

 

 

Auli

Hyvää matkaa-blog

Aulin lukuvinkki nojatuolimatkalle nykypäivän Intiaan:

Tarquin Hall – Vish Puri ja kadonneen palvelijattaren tapaus ( tästä kannattaa aloittaa )  ja seuraavaksi Vish Puri ja nauruun kuolleen miehen tapaus.

Kirjoituksen kuvat Aulin albumista.

Lue lisää Goasta historialliseen Hampiin ja Vinkit Intiaan matkaaville