Goasta historialliseen Hampiin

Olin jo ennen Intiaan saapumistani suunnitellut käyväni Hampissa,
koska sinne on Goasta matkaa vain noin 330 km. Hampi sijaitsee
Karnatakan osavaltiossa ja sen vetovoima perustuu historiaan. Hampi
oli 1300-luvulla hinduimperiumin pääkaupunkina, tuolloin nimeltään
Vijayanagara. Loistonsa päivinä sinne rakennettiin lukuisia
temppeleitä, patsaita, hallinnollisia rakennuksia sekä kuninkaallisten
palatsialue. Parisataa vuotta myöhemmin muslimiruhtinaat tuhosivat
Vijayanagaran kuudessa kuukaudessa. Onneksi jotain on kuitenkin jäänyt
jälkipolville ällisteltäväksi. Hampin 26 km2 kokoinen rauniokaupunki
kuuluu UNESCOn maailmaperintölistan suojelukohteisiin.

Junamatkalla Hampiin

Matkalla Hampiin Sleeper Class-vaunussa

Hampiin lähtö jäi kahden kuukauden mittaisen reissuni viimeiselle
viikolle, koska lähes kahdeksan tunnin junamatka suoraan sanoen
hirvitti. Parin viikon takainen Gokarnan retki oli vielä tuoreessa
muistissa. Tuolloin junamatka kesti vain pari tuntia. Kahdeksan tuntia
täydessä junassa, 90 asteen kulmassa istuen, takapuoli puuduksissa, ei
kuulostanut loistoidealta, mutta uteliaisuus vei voiton. Yleensä
järkkäilen itse retkeni, mutta nyt päätettiin matkakaverin kanssa
heittäytyä laiskoiksi, joten varattiin reissu matkatoimiston kautta.
Se säästi paljon aikaa ja vaivaa, vaikka tietysti maksoi enemmän.
Yritin ensin itse katsoa intialaisen ”VR:n” sivuilta paikkatilanteita,
mutta sitä kautta Hampiin ei olisi ainakaan ennen huhtikuuta päässyt.
Jonotuslistoillakin oli useita kymmeniä ihmisiä per juna.
Matkatoimiston asiansa osaava herra tunsi jonkun, joka hallinnoi
paikkatilanteita, joten yllättäen meille löytyi paikat heti, kun
haluttiin lähteä. Kaipa heillä on kavereilleen kiintiöt.

Tuuri jatkui junassa.

Kyseessä oli ilmastoimaton, avoimilla ikkunoilla
varustettu Sleeper Class  -vaunu, jossa oli kuuden hengen looseja.
Yöaikaan seiniltä avataan kuusi vuodetta, kolme per sivu, joista
ylimmät kaksi käännetään päiväaikaan ylös. Alimmainen vuode jää
istuimeksi ja keskimmäinen vuode toimii ylös nostettaessa selkänojana.
Jostain syystä meidän loosiin oli tulossa muita vasta viiden tunnin
matkan jälkeen, joten saimme maata retkottaa alapunkissa lähes koko
matkan. Onnekkaasti saimme myös paluumatkalla pötkötellä suurimman
osan matkasta.

Tuurilla pääsee pötköttämään

Diudai diudai diidaa

Junassa nukkumista vaikeuttivat muutaman minuutin välein käytävällä
ravaavat kauppiaat, jotka suureen ääneen markkinoivat tuotteitaan:
”Kofi, kofi, chai, chai, chaiiiii!” tai ”Diudai diudai diidaa!”,
joista tämä viimeksi mainittu jaksoi naurattaa joka kerta. Jäi
mysteeriksi, mitä se mahtoi olla. Isommilla asemilla kauppiaat
kulkivat käytävällä jonossa eikä sen siunaaman rauhaa ollut. Toinen
nukkumista haittaava ryhmä olivat naisiksi pukeutuneet nuoret miehet
(Hijrat), jotka vaelsivat moneen kertaan junan päästä päähän ja
vaunuun tullessaan läpsyttivät kovasti käsiään yhteen. He kerjäsivät
rahaa miespuolisilta matkustajilta. Jos annoit rahaa, sait siunauksen
kevyenä kosketuksena päälaelle, jos et antanut, sait vastaasi
aggressiivisesti käyttäytyvän, sariin pukeutuneen ladyboyn, joka
läiski avokämmenellä voimakkaasti uhriaan poskille ja manasi
kitupiikille huonoa onnea. Ilmiö on yleinen Intian junissa.

Hampi

Mykistävät maisemat aamun lempeässä usvassa

Junamatkan varrella oli kauniita vuoristoseutuja, vesiputous sekä
maalaismaisemia. Maatyöt hoidettiin vanhanaikaisesti kahden
teräväsarvisen, valkoisen härän vetämillä auroilla ja kärryillä.
Traktoreita näkyi harvakseltaan, mutta niitä ilmeisesti arvostettiin
kovasti, koska jokainen ajopeli oli koristeltu säkillisellä erilaisia
joulukoristeita. Tingeltangeleita roikkui puskurissa, valokupujen
ympärillä sekä kaikissa mahdollisissa ulokkeissa.

Majoituimme Hospetiin, joka sijaitsee 12 km päässä Hampista.
Seitsemältä seuraavana aamuna lähdimme koko päivän kestävälle
retkelle. Saapuminen ensimmäiseen kohteeseen oli häkellyttävä. Oli
viileää, aamun lempeä usva ympäröi maiseman, joka tuntui
unenomaiselta. Kiipesimme korkealle kalliolle, jolla sijaitsi Mustard
Seed Ganesha eli yhdestä kivestä veistetty, noin kolmen metrin
korkuinen Ganeshan patsas. Kun katsoi ympärille, näkyi usvan seassa
valtavia, pyöreämuotoisia lohkareita toistensa lomassa ja päällä.
Kivikkoa jatkui silmänkantamattomiin. Temppelit ja rauniot pilkistivät
kivikasojen lomasta. Maisema oli kuin Marsista tai jostain oudosta
tietokonepelistä. Mykistävän kaunista!

Hospet

Paahtava helle ja kukkahattu

Alaspäin mennessä ohitimme
lukuisia raunioita, joita apinat pitivät leikkikenttinään. Alhaalla
sijaitsi kaunis, 50 metriä korkea Virupaksha temppelin torni.
Temppeliä alettiin rakentaa jo 600-luvulla, ja sitä on rakennettu aina
1500-luvulle asti. Ulkoseiniä koristivat tuhannet taidokkaasti
veistetyt ornamentit. Pihalla tallusteli elefantti, joka asui
temppelin piha-alueella, mutta pääsi kuulemma iltapäivisin joelle
kylpemään ja ulkoilemaan. Aamun viileys haihtui kolmessa tunnissa, ja paahtava helle hallitsi
loppupäivän. Kävimme katsomassa mm. kuningattaren kylpylää,
kuningattaren kesäpalatsia, kuninkaallisia norsutalleja sekä lukuisia
temppeleitä. Kaikkialla oli upeita graniitista ja muista kivilajeista
veistettyjä patsaita, pylväitä ja ornamentteja. Jäin miettimään, miten
kauan mahtoi yhden mustasta graniitista veistetyn pylvään
valmistumiseen mennä aikaa silloisilla työkaluilla. Käsityöläiset
eivät taatusti jääneet työttömäksi.

Kuningataren kylpyamme Hampi

Keskipäivän jälkeen saavuimme kuninkaalliselle palatsialueelle, joka
on valitettavasti sen verran raunioina, että varjopaikan löytäminen
oli lähes mahdotonta. Kukkahattuni alla alkoi olla tuskallisen kuuma.
Onneksi tämän jälkeen pääsimme lounaalle lepäämään. Iltapäivä muuttui
tukalaksi (35 astetta), ja minulta alkoi huumori haihtua hikivirtojen
myötä. Onneksi reissukaveria vain nauratti, joten balanssi säilyi.

Vijaya Vittalan viileydessä

Viimeisenä vierailukohteena oli Vijaya Vittala Temple, jonka uumenissa
oli miellyttävän varjoisaa. Temppeli oli täynnä upeita, ylhäältä alas
asti taidokkaasti kuvioituja pylväitä sekä patsaita. Temppelialueen
pihalla sijaitsee yksi Hampin kuuluisimmista nähtävyyksistä, Stone
Chariot. Graniitista veistetty, upea kivivaunu on noin neljän metrin
korkuinen kuvanveiston taidonnäyte, jota muslimivalloittajat eivät
onneksi olleet kokonaan onnistuneet tuhoamaan. Paikalliset uskovat,
että maailmanloppu tulee, kun kivivaunu lähtee liikkeelle. Monumenttia
katsellessa huomaa, että ei se kyllä siitä ihan heti liikahda.
Lohduttavaa.

Stone Chariot

Kahdentoistatunnin rauniokierroksen päätteeksi menimme temppelivuorelle
katsomaan auringonlaskua. Usva alkoi laskeutua marsilaismaiseman ylle,
kun verenpunainen aurinko painui horisonttiin. Temppelistä kantautui
hypnoottinen hindumantra, jota kaksi pappia väsymättä lauloi, säestäen
toisiaan sormisymbaaleilla ja tabla-rummulla. Maagista. Silloin
tuntui, että ehkä jotenkin ymmärrän tätä maata ja sen sielua. Ainakin
hetken aikaa.